Elämää lasten kanssa vauva arjen keskellä

Lapsiperheen arki vaatii usein rahoitusta

Meillä lapsiperheen arki pyörii tavalliseen tapaa. Toinen käy töissä ja tuo leviän pöytään kuukausittain. Silti rahat tuntuvat loppuvan kuukausi toisensa jälkeen kesken. Olemme yhteistuumin hakeneet lainaa usemapaan otteeseen ja välillä onkin tuntunut että se on ainoa järkevä vaihtoehto saada talous hoidettua kuten pitääkin. Kulut lasten harrastuksista, vauvasta ja muu eläminen kuormittaa taloutta erittäin ankarasti. Onkin hyvä jos ihmiset ymmärtäisivät jo nuoresta lähtien miten paljon lapset muuttavat elämää positiivisessa mielessä, mutta myös rahallisia panostuksia vaaditaan. Alusta asti päätimme, että emme halua lasten joutuvan kärsimään siitä että vanhemmilla ei ole varaa tarjota harrastuksia tai muita ajanvietetteitä mitä monet muut lapset saavat. Aviomiehen ja minun mielestä on hyvä jos jokaisella lapsella olisi tasavertaiset olosuhteet kasvaa tulotasosta ja taustoista riippumatta. Olen myös itse kokoenut sen miltä tuntuu, kun rahaa ja varaa perheellä ei yksinkertaisesti ole riittävästi jotta lapsille riittäisi virikkeitä. Tästä syystä me päätimme rahoittaa osan talouden menoistamme lainalla vaikka moni ajatusta siitä karsastaakin. Lomamatkat eivät ainakaan tällä hetkellä tulisi kuulonkaan sillä meillä on muita pakollisia akuutteja menoja jotka syövät koko kuukausibudjetin kerralla.


Porukalla Tallinnaan

Päätimme viimeikin, että lähdemme pienelle hermolomalle. Vaikka lapsiperheelle majoituksen löytäminen ei ole kaikkein helpoin asia, kun majoitus täytyy olla juuri tietynlainen kun on erityisvaatimuksia. Onneksi löysimme edullisen tarjouksen pientä Viron visiittiä varten Tallinna-matka.fi sivustolta. Löysimme erittäin edullisen majoituksen 4 vuorokaudeksi ja tämä matkapaketti sisältää kaikenlisäksi meno-paluu laivayhteyden Eckerö Linellä. Ensiksi pohdimme lähtöä johonkin päin Etelä-Eurooppaa, mutta se tuntuu varsin monimutkaiselta ja hankalalta vaihtoehdolta järjestää. Lisäksi kustannukset kauemmaksi suunnatusta lomamatkasta nousevat todennäköisesti niin suureksi, että ne eivät yksinkertaisesti vain sovi budjettiimme. Tätäkin matkaa varten jouduimme turvautumaan ulkopuoliseen rahoitukseen, joskin se on tarkoitus maksaa takaisin heti kun palaamme matkalta. Matkan tarkoituksena on päästä rentoutumaan täysillä, kun burnoutti on puskemassa meille molemmille ja se on asia jota viimeiseksi haluamme edes ajatella.

Matkan toteutuksen hinta on noin 400 euroa, joka mielestämme on varsin edullinen kun vastaava etelän-matka olisi näillä oletuksilla maksanut pitkälti toista tuhatta euroa. Säästämisenkin pientä lomakassaa varten aloitimme jo hyvissä ajoin viime vuoden puolella siten, että molemmat säästävät kuukausittain omista tuloisstaan noin 100 euroa yhteiseen kassaan.


Lapsiperheen arki ei ole ankeaa

Lapsiperheen arki ei missään tapauksessa ole ainkaan vaikka kaiken kiireen ja stressin keskellä välillä olo onkin väsynyt ja kamala. Monesti pienten lasten vanhempien elämäntavat ovat terveellisempiä kuin muilla aikuisilla ja näin se stressistä ja väsymyksestä huolimatta parantaa omaakin elämänlaatua. Muun muassa Yle on tiivistänyt tutkimuksen juuri tästä aiheesta. Esimerkiksi pienten lasten vanhemmat ovat aktiivisempia ja istuvat vähemmän aikaa ruudun edessä eivätkä käytä juurikaan alkoholia puhumattakaan tupakoinnista. Suurin heikkous verrattuna muihin aikuisiis on unen laatu ja väsymys, sillä pienten lasten vanhemmista kaksi kolmasosaa kokee nukkuvansa riittävästi, myös me lukeudumme siihen kategoriaan jossa nukutaan aivan liian vähän. Kun lapset on saatu nukkumaan hyvissä ajoin on itsellä aika rentoutua ja siinä kohtaa kello on jo pitkälti yöllä. Aikaa ei jää lainkaan itsensä kehittämiseen vaan nukkumaan on päästä mahdollisimman nopeasti ja kyllä se uni sieltä tuleekin. Aamulla ei ole lainkaan levännyt olo ja väsyttää, olo on kuin krapulaisella konsanaan. Aamulla aikainen herätys ja taas päiväaskareet odottavat. Välillä tuntuu, että lapsi perheen arki on vain selviytymistä päivästä toiseen. Olemme kuitenkin onnellisia, että saamme asua ja olla Suomessa. Täällä terveydenhuoltoon ja lastenhoitoon on saatettu merkittäviä panostuksia valtion toimesta jotka helpottavat myös meidän elämäämme.